lauantai 21. syyskuuta 2013

Tutkitaan, autetaan, SUOJELLAAN

Mulla on ollut mielessä tehdä Minealle (2,5 v.) heijastinliivi ja kun nyt sitten oli perjantain SaVaWay-haasteena tehdä jonkinlainen heijastin sain sen tarpeellisen potkun persauksille ja kävin tuumailusta toimeen. Minean lemppari on tällä hetkellä Oktonautit ja erityisesti Peso.Ihan kokonaan en liiviä saanut kahdessa tunnissa valmiiksi. Piirtämiseenkin meni jo reilu puoli tuntia. Kuvat on piirretty kangastusseilla, mutta heijastavat valoa vielä piirrettynäkin tosi hyvin: varsinki oranssi, mutta myös musta. Turvallisuussyistä alaosassa on kuitenkin vielä leveät heijastinnauhat.
Päädyin kahden tunnin jälkeen vielä kaventamaan liiviä hiukan. Samalla nuo kainalokavennukset lähtivät pois. Ne oli muutenkin liian matalat. Ompelin kaula-aukolle kanttauksen, siksakkasin mustekalamerkin (oli pelkällä liimaverkolla kiinni) ja nepitin sivukuminauhat. Tässä lopullinen tuotos =)



Käsin tehdyn testipesun jälkeen värit ovat yhä paikoillaan. Vastaavantyyppisiä, mutta CE-sertifioituja liivejä on muuten Vinkeellä. Liivin fleece on kangashamstereista, heijastinkankaat, pinkit kuminauhat ja joustava kanttinauha paikallisesta eli Ippalasta. Jos teen vielä joskus tällasen, niin liimaan myös tuon heijastinnauhan kiinni ennen ompelua ja teen pikkasen suuremman kaula-aukon. Hmmm. pitäisköhän tehä Pesolle vielä lääkärinlaukku käpälään...

2 kommenttia:

  1. Onnistunut! Tosi sievä. Varmaan mielellään Minea pukee tämän yllensä.

    VastaaPoista
  2. Kiitti =). Pitää vaan muistaa käyttää tätä.

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi =)