keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Hoitolaukku


Esittelen nyt kaksi vuotta sitten tekemäni laukun. Tein tämän hoitolaukuksi Minealle. Kaava on ihan omasta päästä. Suurin hankaluus oli siinä, etten oikein tiennyt, missä järjestyksessä mitäkin kannattaa ommella - ennen kaikkea missä vaiheessa hihna ommellaan. Kangas on Marimekon markiisivahvuista Kivet-kangasta. Oli muuten yllättävän vaikeaa löytää pariksi mustaa markiisia. Kantohihna on säädettävä ja irroitettava. Mun mies väänsi nuo suorakaiteen muotoiset metalliosat vanhasta pyykkitelineestä mulle laukkua varten.

Kurkkaus laukkuun sisälle. Tilaa riittää. Laukun päätyyn mahtuu pystyyn hoitoalusta. Sille ei ole erillistä lokeroa. Sisäkangas on kerniä. Tumma väri olisi ollut tyylikäs, mutta pelkäsin sen tekevän laukun liian pimeäksi hankaloittaen tavaroiden löytymistä. Vetoketju (57 cm pitkä) aukeaa molemmista päistä, joten ei tarvitse miettiä, mitenpäin laukku on.

Laukun sisällä on vetoketjutasku, jossa on ollut hyvä pitää xylitol-pastilleja ja puuterirasiaa. Laitoin laukun sisälle myös koukun, johon on helppo nipsasta avaimet kiinni. Ei tarvitse penkoa koko laukkua läpi auton avaimia etsiessä. Pieni tarroilla kavennettava tasku on sopiva äidinmaidonkorvikeelle tai pillimehulle. Tuo verkkopussukka on ollut vähän turha. Ajattelin, että siinä voisi pitää lasisia ruokapurkkeja, mutta käytännössä ne ovat pyörineet laukun pohjalla. Ne kun on painonsa ja kokonsa puolesta helppo paikallistaa laukussa. Laukun vastakkaisella sisäpuolella on tarrakiinnitteinen tasku puhdistuspyyhkeille. siihen mahtuu kivasti myös vihko ja kyniä.

Toisessa päädyssä (laukun ulkopuolella) on 23 cm syvä pullotasku tarrakiinnityksellä. Tämä tasku on ollut kovalla käytöllä samoin kuin toisen päädyn pieni vetoketjutasku. Se on ollut näppärä säilytyspaikka milloin puhelimelle, milloin tutille ja milloin avaimille.


Avainklipsi, pillimehutasku, vetskaritasku, verkkopussi
Pullotasku
Vetoketjutasku sivusaumassa
Turhaa 1: sivusauman vetoketjutaskun päällä oleva metallilenkki. En ole käyttänyt sitä kertaakaan mihinkään.

Turhaa 2: irroitettava kantohihna. Koska muissakin hoitolaukuissa oli tällaiset kiinnityssysteemit vaunun työntöaisaan, ajattelin tarvitsevani sellaisen. Väärässä olin. Käytännössä olen vain heittänyt koko kantohihnan kulkemaan työntöaisan yli.

PLUSSAT
 - tilava
 - ei näytä hoitolaukulta
 - sopii myös miehiseen tyyliin
 - paljon taskuja
 - sivusauman vetoketjutasku pikkuroinalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset kommentistasi =)